maanantai 21. huhtikuuta 2014

Hohtogolf

Kisakauden päättäjäisiä vietettiin viimeisten kisojen jälkeisen viikon torstaina, tällä kertaa hohtogolfin parissa. Pelasimme pienissä ryhmissä, jotka oltiin etukäteen arvottu. Tosin mitä pidemmälle peli eteni, sitä enemmän joukkueetkin sekoittuivat keskenään :D Kauhuteemaiset radat tytöt kiersivät alkuun hyvinkin kaukaa, mutta kun me valkut selvisimme niistä hengissä pois niin osa tytöistäkin uskaltautui niihin menemään. Ja kun tytöt alkuun pääsivät, niin ei kauhuratojen kiertämisestä meinannut tulla loppua! Meille oli peliradan lisäksi varattu myös VIP-tila, jossa käytiin välillä vetämässä henkeä ja syömässä ihania herkkuja. Kiitos niistä vanhemmille! :)

Jälleen oli kamera tiiviisti mukana koko illan ajan...










Treenit jatkuvat täydellä teholla ominaisuustreenien parissa! Kevätnäytöksessä 14.5. nähdään Zeokidot vielä kerran tämän kevään räsynukke-teemaisella asemaohjelmalla :) Sitten onkin aika suunnata katseet jo pikkuhiljaa kohti syksyn uusia haasteita...





keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Länsi-Suomen asematapahtuma

Zeokidojen kevään viimeiset kisat olivat sunnuntaina 6.4. Turussa, Kupittaan urheiluhallilla. Päivä alkoi aikaisin, 7:00 laitettiin jo hiukset ja meikit kisakuntoon. Kisat alkoivat 8:30 ja suoritimme jo numerolla 10, joten kisapäivä oli nopeasti ohi. Suoritus oli ehdottomasti tämän kevään paras, varsinkin tasapainot onnistuivat hyvin! Tekeminen oli jo myös rohkeampaa mitä se on tällä kaudella aiemmin ollut. Suorituksen jälkeen otimme myös tyttöjen kauan odottamat taitokuvat, jotka julkaisemme täällä pian!




Viimeisissä kisoissa nähtiin kaikki 10 tyttöä matolla, mahtavaa!

Koska emme ehtineet järjestää kauden alkuun mitään yhteistä kivaa, pidämme tämän viikon torstaina kisakauden päättäjäiset - niistä lisää myöhemmin! ;) Muuten Zeokidot ovat ansaitulla treenilomalla tämän viikon. Ensi viikolla jatketaan treeneissä uudella energialla kohti uusia haasteita!